Älä luovuta!

Kirpeänä elokuun aamuna kävelin Helsingin Säätytalon edustalle. Sisällä Vanhasen hallitus piti budjettiriihtä ja laati leikkauslistoja. Montahan meitä mielenosoittajia ei ollut – korkeintaan kourallinen. Paikalle saapui omituinen kaveri silinterihatussa ja alkoi kysellä minulta kysymyksiä. Se oli Tiedonantajan toimittaja, jota kiinnosti, miksi olen saapunut säätytalon edustalle mieltä osoittamaan.

Tämä kurjistuva todellisuus, jossa elämme, on suurelta osin juuri leikkausten synnyttämää. Sosiaaliturvasta, koulutuksesta ja terveyspalveluista on otettu paksuja siivuja vuosien ajan. Heikkenevistä oloista syytetään maahanmuuttajia, työttömiä, eläkeläisiä ja opiskelijoita: Nämä ihmiset ovat liian ahneita. Halutessaan nousta köyhyysrajan yläpuolelle he vaativat liikaa.

Moni unohtaa, miten valtavat veronalennukset on rikkaimmille annettu. Tänä vuonna yritykset maksoivat omistajilleen ennätyssuuret osingot, mutta veroja aiempaa vähemmän. Heidän kohdallaan ei kukaan puhu laiskuudesta tai ahneudesta. Eikä ahneudesta puhuta sittenkään, kun samojen yritysten etujärjestö EK ja Juha Sipilän hallitus kiristävät yhteiskuntasopimuksen avulla ay-liikettä hyväksymään taas uusia lisäleikkauksia tai heikennyksiä työntekijöiden asemaan.

Miksi tällaisesta valtavasta ahneudesta ja työntekijöiden polkemisesta ei puhuta talouden kestävyysvajeena? Miksi vuodesta toiseen leikataan heiltä, joilla ei muutenkaan ole? Kuka enää uskoo, että ongelmat poistuvat samoilla lääkkeillä, joilla ne ovat tulleetkin?

Silloin Säätytalon edessä ei hallitus meille korvaansa lotkauttanut: listat laadittiin ja leikkaukset tehtiin. Seuraavana vuonna sinnikäs joukko saapui paikalle uudestaan, ja niin myös sitä seuraavana vuonna. Sama on jatkunut vuodesta toiseen ja ympäri maata. Pienet toimintaryhmät ovat kamppailleet palvelujensa puolesta: puolustaneet kouluja, kirjastoja ja päiväkoteja.

Myös monet tuntemani kommunistit ovat vuodesta toiseen puurtaneet mukana näissä kamppailuissa leikkausten estämiseksi ja politiikan suunnan muuttamiseksi. Heiltä kuulee uskomattomia juttuja siitä, millaista jälkeä leikkaukset käytännössä tekevät, ja niistä monista eri tilanteista, joihin poliittisessa kamppailussa joutuu. On ollut erikoisia meriselityksiä leikkauksia ajaneilta virkamiehiltä, mutta myös yllättäviä yhteistyökuvioita: joskus jopa paikalliset kokoomusaktiivit ovat lähteneet mukaan puolustamaan uhanalaisia palveluja. Mutta toki on ollut niitäkin aikoja, jolloin räntäsateessa joutui seisomaan lähes yksin kyltin kanssa.

Nyt tuuli tuntuu kääntyneen. Tänä kesänä on nähty todella laajoja mielenosoituksia leikkauksia vastaan. Mukaan on tullut aivan uusia, innokkaita ihmisiä, jotka eivät ole koskaan aiemmin mieltä osoittaneet. Toivon vain, että hekin jaksavat olla sinnikkäitä, ja toistaa vaatimuksensa kerta toisensa jälkeen. Vain siten suunta voi muuttua.

Kirjoittaja

Heikki Ketoharju