Vasemmiston visiot ja strategiat?

Hallitukset ja valtamedia esittävät nykyisen kriisin jonain, johon on vain sopeuduttava. Se esitetään taloudellisena pakkona, valitettavana, mutta jonain vailla sosiaalista ja poliittista luokkasisältöä.

Työn ja pääoman taistelu

Tässä on ensimmäinen haaste radikaalille vasemmistopolitiikalle: Meidän pitää kertoa, että kriisi on seurausta ennen muuta finanssimarkkinoista ja niiden ehdoilla tehdyistä ratkaisuista. Käynnissä on valtava tulojen ja varallisuuden uudelleenjako rikkaan vähemmistön, rahaeliitin hyväksi. Pankkiirit pelaavat ”Mustaa Pekkaa” työläisten ja toimihenkilöiden, kokonaisten kansojen kustannuksella.

Meidän vasemmistolaisten on annettava apua ihmisten arjen ongelmissa ja konkreettisia ratkaisuja niihin. Se on taistelua palkoista, eläkkeistä, perusturvasta, julkisista palveluista – mutta myös työajan lyhentämisestä ja uusien työpaikkojen luomisesta sosiaalisesti ja ekologisesti järkevällä tavalla. Se on kamppailua työn vapauttamiseksi pääoman vallasta ja riistosta.

Demokratia

Tämä on myös demokratian kriisi. Rahoitusmarkkinoiden kolmen A:n luokitus on Suomenkin hallitukselle tärkeämpää kuin äänestäjien toiveet, ihmisten hyvinvointi. Kuntauudistuksella keskitetään valtaa pieneen piiriin. Kriisiin vedoten ajetaan autoritaarisempaa liittovaltion hallintoa Euroopan unioniin.

Tässä on toinen haaste radikaalille vasemmistopolitiikalle: Antaa demokratialle todellista sisältöä pieni- ja keskituloisten, työväen luokkaetujen puolustamisessa, yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa, tulevaisuuden näköalojen avaamisessa.

Vasemmisto menettää kykynsä esittää tällaisia vaihtoehtoja, jos se sitoutuu leikkauspolitiikkaan, kuntien palvelujen ja itsehallinnon alasajoon, EU:n talousliittosopimuksiin. Toisaalta radikaalin vasemmistopolitiikan sisällöksi ei riitä myöskään vain vastustaa leikkauspolitiikkaa.

Jotta voimme torjua sosiaalisen alasajon, on puututtava valtarakenteisiin ja rajoitettava suuryhtiöiden ja finanssipääoman valtaa. Se ei tapahdu odottelemalla voimasuhteiden muuttumista ja ylhäältä tulevia uudistuksia.

Se on uudenlaisen demokratian rakentamista työpaikoilla, asuinalueilla, kansalaisliikkeissä. Se on parlamentaarisen demokratian laajentamista ja syventämistä osallistuvalla demokratialla, jossa ihmiset ovat itse mukana päättämässä esimerkiksi yritysten voittojen käyttämisestä, osallistuvalla budjetoinnilla asuinalueensa asioista, kansanäänestyksillä vaikkapa siitä hyväksytäänkö EU-sopimuksia jne.

Solidaarisuus

Nykyinen kriisi on maailmanlaajuinen. Se on kapitalistisen järjestelmän kriisi. Mutta se on myös nykyisenkaltaisen taloudellisen kehityksen mallin ja imperialismin keskusten ylivaltaan perustuvan kansainvälisen järjestelmän kriisi. Radikaalin vasemmiston pitää tehdä selväksi, millä puolella se on taistelussa energiasta ja muista luonnonvaroista, informaation hallinnasta, olemmeko rikkaan eliitin vai maailman köyhän enemmistön puolella.

Kun Halla-aho ja kumppanit asettavat vastakkain maahanmuuttajat ja Suomen pienituloiset, on radikaalin vasemmiston tuotava esille miten kapitalismi riistää molempia, luokkanäkökulma ja yhteisestä taistelusta kasvava solidaarisen kehityksen näköala.

Kenen joukoissa, hallitusvasemmisto?

Nykyiset kriisit nostavat kysymyksen vaihtoehdosta suurfirmojen ja pankkiirien vallalle, vaihtoehdosta kapitalismille ja imperialismille. Tässä on suomalaisen vasemmiston tragedia: juuri nyt kun on tarvetta vasemmistolaisuudelle – on parlamentaarinen vasemmiston Suomessa kokoomusvetoista hallituspolitiikkaa toteuttamassa. Kun muualla Euroopassa ay-liike ja radikaali vasemmisto järjestävät valtavia mielenosoituksia, on Suomen hallitusvasemmisto mukana siunaamassa EU:n ja pankkiirien sopimuksia.

Muutos lähtee ruohonjuuritasolta

Muutos on siis välttämätön. Mutta muutos on myös mahdollinen. Viime viikonloppuna olivat sadat tuhannet liikkeellä Lissabonissa, Madridissa, Moskovassa.

Radikaalin vasemmiston eteneminen eri puolilla Eurooppa ja Latinalaisessa Amerikassa on lähtenyt ruohonjuuritasolta, ammattiyhdistysväen ja kansalaisliikkeiden joukkotoiminnasta. Se ei ole syntynyt valmiina vaan monien keskustelujen, aloitteiden kautta. Tässä Marxilla, marxilaisella tutkimuksella ja edistyksellisellä kulttuurilla on ollut paljon sanottavaa. Radikaali joukkotoiminta on sysännyt vasemmistovoimia yhteistyöhön ja radikaalin vasemmiston liittoutumat ovat avanneet puolestaan lisää näköaloja joukkoliikkeille.

Me tarvitsemme Suomessa tätä kaikkea: perustason joukkoliikkeitä ja keskusteluja, marxilaista luokkanäkökulmaa ja systeemin kritiikkiä, uuden radikaalin vasemmistolaisen ja punavihreän yhteistyön ja liiton rakentamista.

Yrjö Hakanen