Poliittisen tilanteen haasteista

Poliittiset mielialat ovat muuttuneet vasemmalla oleellisesti kesän alun jälkeen. Silloin me kommunistit olimme vaalitappion masentamia ja hämmentämiä, demarit ja iso osa vasemmistoliittolaisista innoissaan hallitukseen pääsystä. Nyt suurin osan vasemmistoliittolaisista ja osa demareista on ahdistunut leikkauslistoista ja europaketeista jo ennen kuin hallitus on päässyt edes kunnolla töihin. Kysymykseen siitä, miksi SKP:tä tarvitaan, on esimerkiksi kannattajakortteja kerätessä helpompi vastata hallitusratkaisun, uusien euro-ohjelmien ja Oslon äärioikeistolaisen terrorin jälkeen.

Kriisin juuret

Suomessa on kriisimaiden velkojen vakuuksista tehty ykkösluokan kysymys. Ikään kuin osittaiset vakuudet olisivat ratkaisu velkaantuneiden maiden ja jatkuvan vyön kiristämisen uhriksi joutuneiden ihmisten vaikeuksiin. Vakuudeksi saatavat rahat sijoitetaan samoille finanssimarkkinoille, joiden saalistus ja kuvitteellisten markkinoiden paisuminen reaalitalouden kustannuksella on kriisiin vienyt.

Voittojen kasvu, tulonjaon muutos pääoman hyväksi ja erityisesti rahapääoman osuuden paisuminen ovat johtaneet pääomien liikakasautumiseen. Rahoitusmarkkinoiden ”vapauttamisen” myötä ovat paisuneet erityisesti erilaisten johdannaisten ja muun kuvitteellisen pääoman markkinat. Valuuttakaupan arvo oli jo pari vuotta sitten 125-kertaa isompi kuin se määrä rahaa, joka tarvittiin tavaroiden ja palvelujen kaupassa. Julkisen sektorin markkinaehtoistaminen ja yksityistäminen on ruokkinut reaalitalouden ja ihmisten tarpeiden kustannuksella paisuvaa keinottelua. Britanniassa puhjenneet mellakat heijastivat tätä ryöstelyyn ja ahneuteen perustuvaa yhteiskuntaa, kuten the Guardian otsikoi.

Eurokriisi osoittaa, miten harhaanjohtavia olivat EU-jäsenyyttä ajaneen eliitin lupaukset raha- ja talousliiton tuomasta vakaasta kehityksestä. Kriisi vahvistaa oikeaksi meidän EU-jäsenyyttä vastustaneiden kritiikin siitä, että Emu ei ota huomioon jäsenmaiden kansantalouksien erilaisuutta ja että pääoman vapaus polkee alleen kaiken muun. Esimerkiksi Saksalla on iso vaihtotaseen ylijäämä, eteläisen Euroopan maissa vaihtotase on miinuksella. Oma lukunsa on vielä eurokriisin yhteys USA:n velkakriisiin ja molempien riippuvuus Kiinan ja muiden nousevien talousmahtien rahoituksesta.

Kriisi ”shokkihoitona”

Velkakriisi on monella tavalla hyvin poliittinen. Suomen julkistalouden velka nousee OECD:n mukaan tänä vuonna noin 63 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mutta esimerkiksi Japanin velka on jo vuosia ollut monikertainen, nyt noin 220 prosenttia bruttokansantuotteesta. Valtioilla voi siis olla paljonkin velkaa. Velkoja voidaan hoitaa monenlaisin tavoin ja aikatauluin. Venäjä, Argentiina ja Islanti ovat esimerkkejä maista, jotka ovat jopa kieltäytyneet maksamasta velkoja. Kreikka on puolestaan esimerkki siitä, että leikkausohjelmilla ei velkojen hoitoa helpoteta, päinvastoin.

Eurokriisiä käytetäänkin ”shokkihoitona” oikeistolaisten, yksityistämispolitiikan tavoitteiden läpiajamiseen. Samat tahot, jotka ovat muuttaneet tulonjakoa pääoman hyväksi ja kaventaneet valtioiden tulopohjaa mm. veroratkaisuilla, ovat sitoneet valtioita yksityisten pankkien velkaliekaan. Nyt ne vaativat kriisiin vedoten julkisten menojen leikkaamista ja työehtojen heikentämistä. Näin luodaan pääomalle lisää markkinoita ja arvonlisäyksen mahdollisuuksia. Leikkauslistat ovat toisellakin tavalla äärimmäisen poliittisia. Esimerkiksi Saksan hallitus on pitänyt huolta siitä, että Kreikka ja Portugali eivät ole karsineet Saksasta tekemiään suuria asehankintoja.

Kyse on myös vallasta. Rahoitusmarkkinoiden ja velkojen kasvaessa on pankkien ja suursijoittajien valta kasvanut. Finanssipääoma on ottanut EU:n, EKP:n ja IMF:n avulla ”niskalenkin” hallituksista. Samaan aikaan kun Suomessa on pidetty ääntä vakuuksista, on hallitus hyväksynyt uuden europlus-ohjelman, joka antaa EU-komissiolle vallan kontrolloida jäsenmaiden budjetteja. Sen sijaan, että EU-johtajat tunnustaisivat uusliberalistisen mallin virheellisyyden, he yrittävät jatkaa tuhoisalla linjalla vain entistä autoritaarisemmin ottein. Tästä kertoo esimerkiksi Merkelin ja Sarcozyn ehdotus EU:n ”uudesta taloushallinnosta”.

Hallitus ajaa leikkauslistoja

Suomessa julkistalouden velkaantuneisuus on paljon euromaiden keskitason alapuolella. Silti velkakriisistä on täälläkin tullut hallituksen budjettilinjausten tärkein lähtökohta. Budjetin valmistelua hallitsee menojen leikkaaminen ja verojen korottaminen, joka kohdistuu pääosin tasaverotusta edustaviin välillisiin ja kunnallisiin veroihin. Sen sijaan uusien työpaikkojen luominen, työssä jaksamista parantavat uudistukset, kuntien rahoituksen vahvistaminen ja suuryhtiöiden verotuksen kiristäminen on sivuutettu, vaikka se vähentäisi velkaantumista.

Suurimmat menojen leikkaukset kohdistuvat kuntien palveluihin. Valtionosuuksista leikataan hallituskaudella ainakin 631 miljoonaa. Yhteisöveron ns. 10 % korotusosasta, joka on ollut yritysten tuloksesta riippuen noin 350 miljoonan luokkaa, leikataan kunnilta pois puolet. Hallitusohjelman mukaan ammatillisesta koulutuksesta, lukioverkosta, yliopistoista ja muista opetus- ja kulttuuritoimen rahoista leikataan noin 290 miljoonaa euroa. Sairausvakuutuksen lääkekorvauksia, tie- ja ratahankkeita, maatalouden tukia, aluehallintoa, kehitysyhteistyötä ja uusiutuvan energian tukia leikataan yhteensä lähes 400 miljoonaa.

Näissä leikkauslistoissa on yhteensä yksi nolla enemmän kuin työttömien perusturvan ja nuorten työllistämisrahojen korotuksissa. Leikkauspolitiikan läpiajamiseksi pyritään Suomessakin keskittämään päätöksenteko entistä pienempään piiriin muun muassa lopettamalla suurin osa kunnista ja yhdistämällä ne suuriksi yksiköiksi. Tällä leikkauslinjalla hyökätään tasa-arvoa vastaan, erityisesti naisia ja syrjäseutuja vastaan.

Budjettivalmisteluissa kokoomus on laittanut demarit ja vasemmistoliiton lunastamaan uudelleen hallitusohjelmassa jo sovittuja asioita, kuten perusturvan korottamisen. Samalla oikeisto vaatii jo lisää leikkauslistoja. Hallituksen linjaukset tietävät kylmää kyytiä myös kuntien budjeteissa. Myös Itellassa aiotaan jatkaa joukkoirtisanomisia ja palvelujen karsimista, vaikka hallitusratkaisun yhteydessä ennettiin toisin ymmärtää.

Ay-johtajien antautuminen

Elinkeinoelämän keskusliitto puolestaan ajaa syyskuun lopussa katkolla olevasta metallin sopimuksesta avausta reaalipalkkojen yleiseen alentamiseen ja yrityskohtaisiin sopimuksiin. Hallitus on valmis avittamaan tässä ”ostamalla” työnantajille edullisen nollatason palkkaratkaisun veronalennuksilla, jotka johtavat pidempiin leikkauslistoihin.

Vuorineuvos Jorma Eloranta pohjusti jo tammikuussa katkolla olevia kunta-alan sopimusneuvotteluja esittämällä julkisen sektorin palkkojen alentamista 5 prosentilla tai 40 000 julkisen sektorin työpaikan lopettamista. Itse Elonranta tienasi viime vuonna lähes 900 000 euroa.

Ay-liikkeen johdon sopeutumista tähän menoon kuvaa STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpään haastattelu Suomen Kuvalehdelle, jossa hän toteaa, että ”meidän pitää hyväksyä ay-liikkeessäkin kapitalismi ja markkinatalous. Se tarkoittaa, että joudumme hyväksymään myös sellaisia markkinatalouden lakeja, jotka ovat meille lähtökohtaisesti vaikeita” (SKL 31/2011). Ay-liikkeessä tarvitaan kommunisteja nostamaan esille liikkeen omat lähtökohdat, työväen edut ja jäsenistön joukkovoimaan nojaava taisteleva linja.

Eurooppalainen vastarinta

Finanssikriisi ja muut kapitalismin kriisit ovat nostaneet esille ristiriidat ja radikaalien muutosten tarpeen. Mutta samalla on kasvanut kuilu muutoksen tarpeiden ja niiden toteuttamisen voimien tilan välillä. Tämä näkyy erityisen selvästi suomalaisen vasemmiston tilassa.

Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, Irlannissa ja Ranskassa on nähty moniin vuosiin laajimmat lakot ja mielenosoitukset. Italiassa ja Islannissa hallitusten linja on hävinnyt kansanäänestyksissä. Pitkään europolitiikkaa tukenut Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY on asettunut vastustamaan euro-ohjelmia.

Espanjassa toukokuussa lukuisten kaupunkien torit vallannut tyytymättömien liike otti arabimaiden kansannousuista toimintamuodon, telttakylät. Nyt tämä liike on laajenemassa eurooppalaiselle tasolle. Lokakuun 15.päivä järjestetään kansainvälinen toimintapäivä vastalauseena hallitusten, EU:n ja pankkien vallalle. ”Näytetään, että voimme yhdessä muuttaa tämän sietämättömän tilanteen. Yhdessä saamme äänemme kuuluviin”, todetaan toimintapäivän vetoomuksessa.

Toimintapäivää valmistelevia ryhmiä ja liittoutumia on syntynyt Espanjan lisäksi jo Kreikassa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa ja monissa muissa maissa.

Toimintapäivä 15.lokakuuta

Helsingissä ovat erilaiset vasemmistolaiset, ay-aktiivit ja kansalaisliikkeiden toimijat käynnistäneet valmistelut toimintapäivän toteuttamiseksi myös Suomessa.

Avauksena toimintapäivän valmisteluissa on tarkoitus järjestä hallituksen budjettiriihen edessä keskiviikkona 14.syyskuuta ”tyytymättömien torin”. Sillä markkinoidaan samalla julkisuuteen tietoa siitä, että 15.lokakuuta olemme toreilla niin Helsingissä kuin mahdollisimman monella muulla paikkakunnalla.

Mitä voimme ottaa opiksi espanjalaisten, kreikkalaisten ja muista kansainvälisistä kokemuksista?
– Ensinnäkin, tyytymättömien liike ei synny odottelemalla parempia suhdanteita eikä ylhäältä päin. Tarvitaan niitä, joka tarttuvat tyytymättömyyden aiheisiin, korostavat nykymenon sietämättömyyttä ja kannustavat ihmisiä liikkeelle vaatimaan muutosta.
– Toiseksi, tyytymättömät eivät lähde nyt liikkeelle sillä, että jokin puolue tai muu järjestö sanoo, mitä heidän pitää ajatella ja tehdä. Sen sijaan tarvitaan niitä, jotka avaavat ihmisille itselleen vaikuttamisen mahdollisuuksia ja kokoavat erilaisia ihmisiä ja järjestöjä yhteistoimintaan.
– Kolmanneksi, kansainväliset esimerkit ja Euroopan vasemmiston tuki lokakuun toimintapäivälle ovat haaste meille Suomessa koota tyytymättömiä yhteistyössä radikaalien vasemmistoliittolaisten, vasemmistonuorten ja punavihreiden kanssa. Sen ei tarvitse tapahtua järjestöjen nimissä vaan aloitteen toimintapäivän valmisteluista voi tehdä paikallisesti esimerkiksi ryhmä eri tahoilla vaikuttavia henkilöitä.
– Neljänneksi, tarvitaan niitä, jotka asettavat kyseenalaiseksi puheet talouden pakoista, uhrautumisesta keinona pelastautua vielä pahemmalta ja tuovat keskusteluun luokkanäkökulman, peruskysymykset työn ja pääoman vastakkaisuudesta, tulonjaosta ja demokratiasta.

Vaihtoehto euromarkkinoiden diktatuurille

Tälle kokouksella esitetyssä lausumassa on esitetty tiivistetysti demokraattinen ja vasemmistolainen tie ulos eurokriisistä:
– Loppu palvelujen, palkkojen ja sosiaaliturvan leikkaamiselle
– Velkakriisin helpottaminen leikkaamalla pois osa vaikeuksissa olevien valtioiden veloista pankkien tappioksi
– Valtioiden ja kuntien lainanoton irrottaminen yksityisten pankkien hallinnasta
– Puuttuminen kriisin juuriin, eli pääoman liikakasautumiseen ja finanssipääoman valtaan
– Uuslibaralismin ja EU-komennon hylkääminen, kapitalisminvastaiset uudistukset tien avaamiseksi rahavallasta todelliseen kansanvaltaan.

Olemmeko hiljaa, kun aseet puhuvat?

Nyt kesälomakauden jälkeen alkavat myös presidentinvaalikampanjat päästä vauhtiin. Palaamme keskuskomiteassa presidentinvaaleihin myöhemmin syksyllä. Jo nyt voi kuitenkin todeta, vaikka ehdokasasettelu onkin vielä kesken, että asetelma on vaikea.

SDP lähtee haastamaan Sauli Niinistöä Paavo Lipposella, joka on ollut ajamassa europolitiikkaa, sitomassa Suomea USA:n sotapolitiikkaan ja jonka johtamat hallitukset muistetaan köyhiä kyykyttäneistä leikkauslistoista. Kokoomusta ei voiteta oikeistolaisella politiikalla. Lipponen voi joutua jopa kilpailemaan Soinin kanssa pääsystä edes toiselle kierrokselle. Keskustalla on vaikeuksia löytää ehdokasta ja sitä uhkaa vaaleissa uusi rökäletappio. Niinistön vakavaksi haastajaksi ei ole myöskään Pekka Haavistosta. Vasemmistoliitossa etsitään vielä naisehdokasta.

Pahinta tässä asetelmassa on se, että se on omiaan vahvistamaan sekä kokoomuksen asemaa että Suomen ulkopolitiikan sitomista yhä tiiviimmin EU:n ja Naton linjauksiin. Tämä näkyi jo hallitusohjelman linjassa, joka sitoo suomalaisjoukkojen jatkamisen Afganistanissa USA:n ja Naton ratkaisuihin. Se näkyy myös hiljaisuudessa Libyassa sodan suhteen. Hiljaa hallitus on ollut myös kannastaan YK:n yleiskokouksessa syyskuussa esille tulevaan ehdotukseen Palestiinan itsenäisyyden tunnustamisesta.

Kun aseet puhuvat, ei saa vaieta. Nyt tarvitaan aktiivisuutta rauhanliikkeessä joukkojen vetämiseksi pois Afganistanista, sotatoimien lopettamiseksi Libyassa ja osapuolten neuvottelujen aikaansaamiseksi, Palestiinan itsenäisyyden tunnustamiseksi, asevarustelun vähentämiseksi ja Nato-hankkeita vastaan.

Yrjö Hakanen