Miksi media on antanut täysin väärän kuvan sodasta?

Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan on nyt ollut käynnissä yli kolme vuotta. Sota Ukrainassa jatkuu yhdettätoista vuotta. Suomalaista mediaa seuraamalla on ollut kuitenkin hyvin hankala saada realistista käsitystä tilanteesta. Välittömästi helmikuun 2022 hyökkäyksen käynnistyttyä Suomen valtasi suoranainen sotahurmos, ja mediaa seuraamalla osalle ihmisistä syntyi mielikuva, että Venäjä olisi lyötävissä sotilaallisesti tai että Ukraina voisi voittaa sodan.

Tosiasiassa suurimman osan aikaa Venäjä on ollut niskan päällä, eikä Ukrainalla ole ollut realistisia mahdollisuuksia lyödä ydinasevaltiota sotilaallisesti. Ukrainan kärsimät sotilastappiot ovat paljon suuremmat kuin täkäläisessä mediassa annetaan ymmärtää. Sodan jatkuminen vain pahentaa Ukrainan tragediaa. Inhimilliset menetykset – valtava kuolleiden ja haavoittuneiden määrä – koskevat myös Venäjää, eikä niitä ole syytä jättää Venäjän johdon kritiikin varjoon.

Mediassa on esitetty katteettomia väittämiä siitä, että Venäjää vastaan asetetut pakotteet romauttaisivat Venäjän talouden muutamassa kuukaudessa tai jopa että Venäjän hallinto kaatuisi sodan seurauksena. Putin on kuitenkin viime vuosina tiukentanut otettaan vallasta. Opposition toimintaa on vaikeutettu maassa tuntuvasti, eikä poliittista haastajaa Putinille ole tällä hetkellä näköpiirissä.

Sanktioista huolimatta Venäjän talous on kasvanut tuntuvasti. Venäjä on siirtänyt taloudellista painopistettään Aasiaan. Lisäksi Kiinan ja Venäjän johtama BRICS-yhteisö on kasvanut vuoden 2024 jälkeen usella jäsenellä. Fakta on, että Venäjän eristäminen muusta maailmasta on epäonnistunut. Lisäksi venäläistä energiaa virtaa edelleen moniin Euroopan maihin välikäsien esim. Intian kautta.

Ukraina on mediassa esitetty ns. liberaalina demokratiana tai osana ”läntistä arvoyhteisöä”. Itse asiassa Ukrainan järjestelmässä on monia samantapaisia ongelmia kuin Venäjän poliittisessa järjestelmässä. Oligarkkien ja suuren rahan hallitsema politiikka sekä hallintoa riivaava korruptio ovat näistä ilmeisiä. Ukraina on myös kieltänyt lukuisien vasemmistopuolueiden toiminnan, näiden joukossa myös Ukrainan kommunistinen puolue.

Edelleen mediassa on toisteltu vanhoja Suomen historian myyttejä isovihasta ja esitetty Venäjä ”ikiaikaisena vihollisena”. Ukrainan sota on joissain kommenteissa kehystetty osaksi lännen ja Venäjän välistä ”hyvän ja pahan taistelua”, eikä tällaisia väitteitä ole yritettykään käsitellä kriittisesti. Samaan aikaan Azov-natsipataljoonan ideologiaa on vähätelty ja piiloteltu.

Totuuden venyttämisellä, asioiden kertomatta jättämisellä, puolueellisella kehystämisellä ja jopa suoranaisten propagandakertomusten kritiikittömällä levittämisellä on kuitenkin vaaralliset seuraukset.

Ukrainan sodan ymmärtämistä on vaikeuttanut myös se, että mediassa sodan yhteydet suurvaltojen intresseihin on jätetty huomiotta. Esimerkiksi pyrkimykset laajentaa Naton ja EU:n jäsenten piiriä sodan taustasyynä on sivuutettu. Suomalaisessa mediassa on myös vähätelty sodan laajenemisen uhkia ja esimerkiksi niistä varoittaneita Saksan sosialidemokraattien johtajia.

Media on epäonnistunut myös Gazan kansanmurhan käsittelemisessä. Israelin sotarikokset on kuvattu silotellen ja parhain päin. Israelia myötäilevä Suomen poliittinen johto ei ole kohdannut hankalia kysymyksiä samalla tavalla kuin Venäjään ymmärtävästi suhtautuneet julkisuuden henkilöt, eikä Israelia tukevia ole myöskään leimattu ”Netanjahun hyödyllisiksi idiooteiksi”.

Ilmeiset kaksoisstandardit näkyvät kenelle hyvänsä, joka seuraa median uutisointia ennakkoluulottomasti. Tällaisella totuuden venyttämisellä, asioiden kertomatta jättämisellä, puolueellisella kehystämisellä ja jopa suoranaisten propagandakertomusten kritiikittömällä levittämisellä on kuitenkin vaaralliset seuraukset. Riskinä on, että ihmisten luottamus mediaan heikkenee ja sitä kautta demokratian edellytykset kaventuvat. Tällainen mediaympäristö antaa myös paljon toimintatilaa äärioikeiston propagandalle, kun luotettavassa maineessa oleva media toistaa samantapaista narratiivia.

Me kommunistit haastamme muun vasemmistolaisen median ja vaihtoehtomedian tarkastelemaan kriittisesti sitä narratiivia, jota valtavirtamediassa meille esitetään. Vaihtoehtoiselle medialle asettuu valtava haaste ja voimavaroihin nähden lähes mahdoton tehtävä tuoda esiin totuus tarinoiden takana. Niin toimimalla tulee myös herkästi leimatuksi ja demonisoiduksi. Silti valtamedian narratiivin haastaminen on välttämätöntä, sillä ihmiset kaipaavat monipuolista tietoa, ja etsivät sitä muista lähteistä, mikäli media ei täytä tehtäväänsä. Samalla haastamme vasemmistolaista ja vaihtoehtoista mediaa nostamaan esille aloitteita rauhanpolitiikasta vaihtoehtona voimistuneelle militarismille.

SKP:n edustajakokous
14.-15.6.