165Laura Rontu

Olen helsinkiläinen tutkija, meteorologi, rauhanpuolustaja, kommunisti. Olen valmistunut tohtoriksi meteorologiassa Helsingin yliopistossa, jatko-opiskellut Moskovan yliopistossa Neuvostoliiton aikaan. Työkseni rakennan malleja, jotka ennustavat säätä ja ilmastoa.
Olen marssinut rauhan, ystävyyden ja solidaarisuuden puolesta 1970-luvulta lähtien. Olen nähnyt kylmän sodan päättymisen Helsingin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksessa 1975. Minulla on sukulaisia, ystäviä ja työkavereita Ukrainassa ja Venäjällä.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on rikkonut sen, mitä Euroopassa on viimeisen viidenkymmenen vuoden ajan rakennettu. Suomi, Ukraina, Venäjä, maailman tiedeyhteisö, me kaikki tarvitsemme rauhaa, yhteistyötä. Emme tarvitse sotaa, asevarustelua, sotilasliittoja ja tukikohtia, raja-aitoja. Maailman pitää päästä irti sodan hulluudesta.
Tämän päivän päätösten pitää kestää tulevaisuudessa, jotta voimme luovuttaa elinympäristön ja ilmaston tuleville sukupolville parempana kuin nyt. Hyvien päätösten tekeminen ei ole helppoa eikä niitä tehdä, jos ei astuta yli nykyisen järjestelmän rajojen ja sen vanhojen isäntien, fossiilikapitalistien ja asetehtailijoiden varpaille. Jos pitää valita kapitalismi tai maapallon pelastaminen, valitsen maapallon.
Rahaa hyvinvointiin, ei aseisiin!
Ehdokkaat
Helsinki
-
Työsuojelun asiantuntija, sitoutumaton,ikä 67Pitäjämäki
-
Ympäristöasiantuntija, filosofian tohtori,ikä 72Pirkkola
-
Terveydenhoitaja,ikä 57Mellunmäki
-
Opiskelija,ikä 19Vartiokylä
-
Ravintolakokki, eläkeläinen,Malmi
-
Kirjailija, omaishoitaja, sitoutumaton,ikä 69Vallila
-
Merkonomi,ikä 23Kallio
-
Studerande,Mårtensdal
-
Opiskelija, sitoutumaton,ikä 22Kontula
-
Leipomotyöntekijä, luottamusmies, sitoutumaton,Malmi
-
Pääsihteeri, ympäristösuunnittelija (AMK),ikä 49Puistola
-
Näyttelijä,ikä 65Kallio
-
Tradenomi, Master of Science,ikä 43Itäkeskus
Uusimaa
-
Lähihoitaja,ikä 55Lapinjärvi
-
Eläkeläinen, IT-asiantuntija,ikä 67Kerava
-
Opiskelija,ikä 34Vantaa
-
Luokanopettaja, eläkeläinen,ikä 72Espoo
-
Pääsihteeri, filosofian maisteri,ikä 41Vantaa
-
Toimittaja, runoilija,ikä 49Vantaa
-
Linja-autonkuljettaja, filosofian maisteri,ikä 74Vantaa
-
Kokki,ikä 57Vantaa
-
Lastentarhanopettaja, eläkeläinen,Espoo
-
Koulutus- ja tiedotussihteeri,ikä 22Vantaa
-
Telakkatyöläinen,ikä 40Hanko
-
Varatuomari,Espoo
-
Opiskelija,ikä 38Hyvinkää
Varsinais-Suomi
-
Valtiotieteiden maisteri,Helsinki
-
Trubaduuri,Loimaa
Häme
Pirkanmaa
-
Lastenhoitaja,ikä 60Tampere
-
Filosofian maisteri, opiskelija,ikä 60Sastamala
-
Päätoimittaja,ikä 39Tampere
-
Eläkeläinen,ikä 75Tampere
-
Puhelinmyyjä, eläkeläinen,ikä 59Tampere
-
Putkiasentaja,ikä 38Valkeakoski
-
Koneenasentaja ,ikä 39Nokia
-
Koneasentaja, eläkeläinen,ikä 70Tampere
-
Seksityöntekijä,ikä 21Tampere
Keski-Suomi
-
Automaatioasentaja,ikä 38Jyväskylä
-
Yliopistonopettaja,ikä 64Jyväskylä
-
Asbestipurkaja,ikä 41Jyväskylä
-
Sosiaalityöntekijä, eläkeläinen,ikä 70Jyväskylä
Vaasa
-
Raideliikenteen turvamies, ratatyöntekijä,ikä 65Seinäjoki
Oulu
-
Junasiivooja,ikä 33Oulu
-
Puuseppä,ikä 39Kajaani
-
Muurari,Oulu
-
Lastensairaanhoitaja, lampuri,Oulu
Lappi
-
Kotiäiti,ikä 32Kemi
-
Muusikko,ikä 32Posio
-
Yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, eläkkeellä,ikä 66Kemi
-
Metsäkoneenkuljettaja ,ikä 45Kemijärvi
-
Perushoitaja (eläkkeellä),ikä 72Rovaniemi
-
Diplomi-insinööri,ikä 77Kemi
Savo-Karjala
-
Opiskelija,ikä 35Joensuu
-
Opiskelija,ikä 38Joensuu
-
Televerkostoasentaja, eläkkeellä,ikä 78Kuopio
-
ATK-suunnittelija, eläkeläinen,Kuopio
-
Eläkeläinen,ikä 68Joensuu
Kaakkois-Suomi
-
Lääkäri, eläkkeellä,Kotka
-
Elintarviketyöntekijä, ulkoalueiden hoitaja,Taipalsaari
-
Autonkuljettaja,Mäntyharju
-
Toimitilahuoltaja,Mäntyharju
-
Kirvesmies, eläkeläinen,Mäntyharju
-
Lääkäri,ikä 46Kotka