Edustajakokoukseen valmistautuessani kävin läpi vanhoja edustajakokousasiakirjoja. Vuodelta 1994, SKP:n julkista toimintaa jatkavan kokouksen johtopäätöksistä löysin kaksi kiinnostavaa toteamusta.
Ensimmäinen niistä oli tämä: SKP on puolue, jota Suomi tarvitsee. Eikö se ole hienosti sanottu? Toinen johtopäätöksissä esiintynyt ajatus oli lohtuttomampi. Tuolloin, vuonna 1994 ihmiset etsivät poliittista kotiaan.
Miksi aloitan puhumalla 20 vuoden takaisista asioista, vuodesta 1994? Siksi, että moni asia on noista ajoista muuttunut. Eikä vähäisimmästä päästä liene se, että allekirjoittanut on oppinut kävelemään.
Monet muutkin asiat ovat muuttuneet. Elämme keskellä huikean teknisen edistyksen aikakautta. Maailmanlaajuiset verkkoyhteydet ovat kehittäneet, meidän kaikkien elämä on mullistunut. Myös tavat toimia järjestöissä ovat muuttuneet radikaalisti toisenlaisiksi.
On nähty Nokian nousu ja lasku. 1994 Suomea valmisteltiin eurokuntoon. Nyt jo tiedetään, mitä silloisten vakuutteluiden takana oli: tukevaa ilmaa.
On tapahtunut paljon 20 vuodessa, ja se 20 vuotta on myös minulle ja ikäisilleni tärkein poliittista käsityskykyä muovaava ajanjakso. Mitä siihen mahtuu? Veronalennuksia, leikkauksia, konsensuspolitiikkaa, ja USA:n aloittamia sotia aika monta.
Mutta vaikka paljon onkin muuttunut, jotkin asiat ovat säilyneet ennallaan. Ihmiset etsivät edelleen poliittista kotiaan, ja SKP on puolue, jota Suomi tarvitsee.
Monet meistä olivat eilisessä konsertissa. Brechtin Oppimisen ylistys tuntui luonnistuvan mallikkaasti myös muilta kuin itse artisteilta. Tuossa kappaleessa on mielestäni erittäin viisas toteamus: mitä itse et tiedä, sitä et tiedä.
Mitä se tarkoittaa? Ainakin kaksi näkökantaa tulee mieleen. Emme voi vedota auktoriteettiin, jos emme itse ymmärrä asiaa. Emme voi vakuuttaa ketään kannallemme sillä, että joku toinen toveri tietää asiat hyvin. Itse pitäisi tietää. Emme voi myöskään sokeasti luottaa siihen, että joku muu puolueessa ymmärtää asiat, ja itse voimme vain seurata viisasta toveria. Itse pitäisi asiat ymmärtää.
Tässä meille siis selkeä syy ja kehoitus opintotoiminnan kehittämiseen. On tiedettävä asiat – jokaisen meistä. Ja Paolo Freiren metodeja käyttämällä ei opiskelukaan ole pelkkää luentojen kuuntelua, vaan myös puolin ja toisin oppimista.
Tämä on meille kuitenkin opintotoimintaa laajempi kysymys. On kysymys siitä, millainen kommunistinen puolue on, millaiseksi sen haluamme rakentaa. Minun mielestäni kommunistisen puolueen jäsenille hyvä motto on: mitä itse et tiedä, sitä et tiedä.
Mikä SKP:ssä kiinnostaa? Mitä sellaista puolueella on, joka on nyt erityisen ajankohtaista?
Ammattiyhdistysliikkeessä on herännyt tarvetta ruohonjuuritason toiminnalle työehtojen puolustamiseksi. Samaan aikaan liittojen johto on jatkanut sitä ”sopimisen kulttuuria”, jossa ollaan valmiita vaikka työajan pidennyksiin ja palkanalennuksiin, kunhan vain heikennyksistä saadaan neuvotella. SKP kiinnostaa, koska vaadimme työehtojen ja palkkatason parantamista. Vastustamme jättiosinkoja, rikkaille annettavia veronalennuksia ja vaadimme investointeja työhön ja tuotantoon. Meillä ei kanta vaihdu vaalikauden mukaan. Tulonjako on vinoutunut pahasti rikkaiden hyväksi. Niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti rikkaimman prosentin omaisuus kasvaa. Me vaadimme sen oikaisemista. On helppo yhtyä täällä kokouksessa eilen kuultuihin kehoituksiin aktivoitua omissa ammattiliitoissa ja -osastoissa. Sieltä nämä muutokset lähtevät.
Viimeisen vuoden aikana monet ovat lähteneet liikkeelle leikkauksia vastaan. Toivottavasti toverit ette ole unohtaneet, millaista oli vielä muutama vuosi sitten, kun ihmiset eivät meinanneet lähteä liikkeelle millään! Täällä sitä vain kokouksessa istutaan, vaikka kansa on kaduilla aiempaa paljon suurempina joukkoina.
SKP kiinnostaa, koska haluamme lopettaa tuhoisan leikkauspolitiikan kokonaan. Sen tilalle tarvitaan tulevaisuuteen katsovaa julkisen tuotannon ja julkisten palvelujen kehittämistä. Meille julkinen sektori – siis valtio ja kunnat – ei ole mörkö, vaan keino järjestää ja kontrolloida tuotantoa fiksummin ja demokraattisemmin. Taustalla on myös peruslähtökohtamme kapitalismin ylittämisestä. Juuri se antaa meille keinoja ja uskallusta vastustaa valtavaa oikeistovyörytystä. On syytä tervehtiä ilolla sitä leikkausten vastaista liikehdintää, joka on noussut. On syytä arvostaa niitä tovereita, jotka tässä liikehdinnässä ovat mukana. Lisäksi on syytä kysyä jokainen itseltämme: aionko myös minä olla osa tätä äärimmäisen tärkeää kamppailua?
Ympäristöliikkeen piirissä tuntuu voimistuneen ajatus, että ympäristön hyvinvointi on ristiriidassa kapitalismin kanssa. Kapitalismi on tavarantuotannon järjestelmä, jossa tärkein tuotantoa ohjaava seikka on pyrkimys pääoman arvonlisäykseen. Siksi tarvitaan puolue, joka nostaa esiin tavoitteen sosialistisesta suunnitelmataloudesta, jonka avulla voidaan keskiöön nostaa ihmisen tarpeet ja ympäristön kantokyky.
Elämme valtavien ristiriitojen aikaa. Suomi on valtavan rikas maa, jossa on kasvava työttömyys. Ihmiset ovat koulutettuja ja oppineita, mutta demokratiaa kavennetaan, ja näköalattomuus kasvaa. Moni kokee olonsa toivottomaksi. Tässä ajassa yhä selvempänä näkyy kapitalismin perusristiriita: palkkatyön ja sitä riistävän pääoman välinen, alati raaistuva kamppailu.
Tänä päivänä tarvitaan puolue, joka uskaltaa kyseenalaistaa vallitsevat totuudet, ja esittää tilalle oman rohkean ohjelmansa. Tarvitaan puolue, joka rakentaa herkeämättä kamppailua ihmisten arjesta käsin: työpaikoilta, oppilaitoksista, ja asuinalueilta ponnistaen
Uskon itse, että kommunistien on erotuttava muista puolueista juuri tekojen kautta: tarmokkaana ja innokkaana tekijöiden joukkona. Tämä edellyttää, että tulemme paljon nykyistä paremmiksi sekä tekemisessä että töiden jakamisessa.
Vahva puolueorganisaatio ei synny itsestään, vaan sen rakentaminen on kovaa työtä. Se edellyttää meiltä sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä. Käsitykseni mukaan aikoinaan SKP:ssä oli huomattavat määrät toimitsijavaltaisuutta: ehkä meidän organisaatiossa totuttiin siihen, että palkattuja toimitsijota riittää, ja he tekevät huomattavan osan käytännön töistä. Nykyään tämä ei ole enää tilanne, ja siksi on tärkeää, että ymmärrämme asian, sekä mitä siitä seuraa. Tarvitaan työn jakamista, ja toimien muuttamista niin, että työssä on toisaalta enemmän liikkumatilaa ja toisaalta enemmän vastuuta.
Olemme toivoakseni astumassa uudentyyppiseen kulttuuriin, jossa puolueen jäseniä ja perustason organisaatioita rohkaistaan tekemään ja toimimaan – omien vahvuuksiensa mukaan. Tässä aivan keskeisessä asemassa ovat paikalliset organisaatiot: piirijärjestöt ja osastot. Nämä ovat ne tasot, joilla tiedetään yksittäisten jäsenten vahvuudet ja voidaan rohkaista heitä toimimaan. On paljon parannettavaa siinä, miten näillä tasoilla työskennellään niin että kaikki halukkaat pääsevät mukaan, tekemään sitä missä ovat parhaita.
Toinen seikka on, että meidän on rohkaistava jäsenistöämme yhä enemmän myös ottamaan vastuuta. Koska toimintamme on suurelta osin talkootyön varassa, tarvitaan ympäri maata tovereita, jotka ottavat hoitaakseen toiminnan organisoimisen. Ei ole ihannetila, jossa puolue lepää vahvojen yksilöiden harteilla. Tarvitaan yhteistä vastuunottoa: keinoja aktivoida koko jäsenkenttää. Saada puolueen jäsenistön osaamisen keskimääräistä tasoa kasvamaan. Tämä on myös suoraan sidoksissa uusien jäsenten hankkimisen kanssa: mikäli ei ole toimintaa, ei tule myöskään jäseniä. Ja jos uusi jäsen liittyy, hän ei kauaa viihdy ilman mielekästä tekemistä.
Kolmanneksi: minusta näitä muutoksia on edistettävä järjestelmällisesti. On luotava uudentyyppisiä toiminnan rakenteita ja kehikkoa joka puolelle maata. Tämä on nykyisille aktiiveille suuri haaste, koska se edellyttää uuden opettelua ja vanhojen tottumusten muuttamista. Tätä toimintaa ei myöskään voida tehdä ellei paikallistasolle saada hyvää ohjausta keskuskomitean taholta.
Vanhoista tottumuksista puheen ollen. Meillä kommunisteilla ei saa olla pelkoa tai muutosvastarintaa uutta teknologiaa kohtaan. Liikkeemme on näissä kysymyksissä laahannut kaikkien muiden perässä jo vuosikausia. Miksi nostan tämän esiin edustajakokouspuheenvuorossa? Siksi, koska asenteet tuntuvat kaipaavan päivittämistä niin laajasti ja joka tasolla. Tämänkaltaisen tekniikkaan liittyvän kysymyksen käsittelyn pitäisi olla aivan toisen tason asia.
Ympärillämme on äärimmäisen kehittynyttä teknologiaa, jonka käyttöön ottamalla voimme merkittävästi helpottaa monien asioiden tekemistä, tavoittaa uusia ihmisiä ja nykyaikaistaa julkikuvaamme. Yhä useammin se on myös maksutonta tai halpaa. Monet meistä saivat rohkaisevan kokemuksen Joukkovoima-mielenosoitusten organisoimisesta sosiaalisen median kautta. Olemme huomanneet, että on oikeasti mahdollista organisoida laajoja kansanliikkeitä käyttäen uutta teknologiaa keskeisenä apuvälineenä, ja juuri ensimmäisenä keinona saada yhteys ihmisiin.
Esitänkin meille haasteen: käynnistetään tulevalla edustajakokouskaudella toiminnan sähköistäminen ja uudistaminen. Tehdään entistä helpommaksi seurata puolueen toimintaa ja osallistua siihen sähköisten kanavien välityksellä. Tehdään uudesta teknologiasta luonteva osa kokouksia ja kaikkea toimintaa. Huomioidaan myös vähävaraiset sekä muut, joilla ei ole mahdollisuuksia tätä teknologiaa hyödyntää.
1918 ei ollut kaikista hehkein vuosi Suomalaiselle työväenliikkeelle, mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: SKP perustettiin tuolloin. Parin vuoden kuluttua puolue siis täyttää sata vuotta.
Meille satavuotisjuhla asettaa haasteen: mitä ajattelemme kapitalismista tänään? Mikä on vaihtoehtomme? Millaista sosialismia tavoittelemme? Tämän edustajakokouksen asiakirjat tarjoavat alustan keskusteluille SKP:n linjasta ja tulevaisuudesta. Toivon, että puolueohjelman uudistustyöhön käydään innokkaasti tämän edustajakokouksen jälkeen.
Kysymyksiä, joita tulisi käsitellä, on monta. Keskeistä on arvioida, millaista kapitalismin kehitysvaihetta elämme. Mitä finanssikapitalismi meille tänä päivänä tarkoittaa, ja millaisia ilmiöitä se synnyttää?
Entä millaisia muutoksia tapahtuu suurvaltojen voimatasapainossa? Yhdysvaltojen määräävä asema saattaa olla murtumassa, mutta millaiseksi asetelma sen jälkeen voi muuttua? Tämä kysymys on keskeinen myös sodan ja rauhan asioiden kannalta.
Myös demokratia on kiistatta kriisissä. Onko kriisi vain suurpääoman voitonsaalistuksen aiheuttamaa, vai mitä muita piirteitä siinä on? Entä millaisia vaihtoehtoja kommunistien tulee esittää?
Viimeisenä, mutta kaikista tärkeimpänä on ympäristökriisi, ja mitä vastauksia siihen löydämme. Mitä välittömiä ja konkreettisia toimia on tehtävä kriisiin vastaamiseksi, ja millaisen laajemman ohjelman asetamme ongelmien ratkaisemiseksi.
Nämä ovat vain muutamia, pintapuolisia kysymyksiä – ikäänkuin viitteeksi siitä, kuinka mittavan työn edessä olemme. On kuitenkin hankala kuvitella kommunistista puoluetta ilman kunnollista, ajantasaista aatetta. Sitä tarvitaan pikaisesti, kun maailmaa ympärillämme katsoo.
Hyvät toverit,
vaikka monet asiat tuntuvat nyt muuttuvan huonommiksi, ja vastarinta olevan liian vähäistä, ei silti toivosta ole syytä luopua. Meidän lähtökohtamme kommunisteina on, että maailmaa voidaan muuttaa ihmisten toiminnalla. Niin kauan, kuin on ajattelevia ihmisiä, on myös toivoa paremmasta. Ajatukset eivät suoraan muutu paremmaksi maailmaksi. Näiden kahden välille tarvitaan yhteen sitova liima, ja se on käytännön toiminta.
Sitä työtä meillä kaikilla on vielä edessämme kosolti, mutta onneksi meillä on kelpo apuväline asiaa varten: puolue, jota Suomi tarvitsee: kommunistinen puolue. Tunnen iloa voidessani sanoa olevani sen jäsen, ja toivottavasti tulevaisuudessa entistä useampi uusi ja etenkin nuori ihminen voi todeta saman: olen kommunisti. Deal with it.
Heikki Ketoharju
Heikki Ketoharju on SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen ja SKP:n Helsingin piirijärjestön puheenjohtaja. Hän on ollut jo vuosia aktiivinen kommunisti: takana on yksi kausi SKP:n pääsihteerinä – Suomen nuorimpana puoluesihteerinä – ja lisäksi Kommunistisen nuorisoliiton johtotöitä muutaman vuoden ajan.
Heikki on myös ollut aktiivinen useissa kansalaisliikkeissä, kuten Suomen sosiaalifoorumin järjestelyissä ja TTIP-verkostossa. Poliittinen toiminta alkoi lapsuuden rauhanmarsseilla.
