Home >> Artikkelit >> Puhe Punaisen viivan juhlassa

Puhe Punaisen viivan juhlassa

02.12.2006 - 15:31
(updated: 06.06.2016 - 13:48)
Äskettäin tuli kuluneeksi 100 vuotta vanhan työväenpuolueen Forssan vuoden 1903 puoluekokouksesta. Pian tulee kuluneeksi 90 vuotta vuoden 1918 työväenvallankumouksesta ja sen seurauksena tapahtuneesta SKP:n perustamisesta. Tänä vuonna juhlimme äänioikeuskamppailun voittoa. Siksi meidänkin juhlamme nimi on punaisen viivan juhla.

Olemme siis eläneet ja elämme monella tapaa tärkeitä suomalaisen työväenliikkeen merkkivuosia, jolloin työväenliikkeen historiaa, saavutuksia ja tulevaisuuden haasteita on pohdittu ja on ollut syytäkin pohtia laaja-alaisesti.


Työväenliikkeen nousu ja eduskuntauudistus

Poliittisen vaikuttamisen ja väestön organisoitumisen kannalta vuoden 1906 eduskuntauudistus oli merkittävä, suorastaan radikaali muutos verrattuna aiempaan tilanteeseen. Työväki uskoi ja luotti aluksi vahvasti "punaisen viivan" voimaan. Vanha eliitti oli hajonnut. Venäjän tukeen se ei enää voinut luottaa, ja helmikuun vallankumouksen myötä sen aseellinen kontrollivoimakin katosi. Syntyi valtatyhjiö, jota erityisesti 1910-luvulta alkaen yhtenäistyneet porvarilliset voimat ja toisaalta työväenliike käyttivät hyväkseen.

Poliittinen, hegemoninen kamppailu organisoitui luokkapohjaisen puoluelaitoksen perustalla kamppailuksi valtiovallasta. Taistelu suuntautui valtioon luultavasti siksi, että valtio oli 1900-luvulla noussut merkittäväksi valtatekijäksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Se kykeni tai sen oletettiin kykenevän vaikuttamaan moniin asioihin. Vaikuttamisen pääväyläksi tuli eduskunta.

Työväestössä vahvistui ajatus: me merkitsemme jotakin ja me yhdessä pystymme johonkin. Työväentaloilla ympäri maata kokoontunut työväki ei uudessa tilanteessa enää vain toivonut, vaan se alkoi vaatia. Vaatimuksensa se esitti yhä kattavammin nousevan työväenliikkeen kautta. Se alkoi uskoa yleiseen äänioikeuteen, eduskuntaan, itsenäisyyteen ja työväen valtaan.

Keisarivallan horjuminen Venäjällä toi työväenliikkeen jo 1905 tapahtumien jälkeen poliittisen järjestelmän sisälle, ja sitten keisarivallan romahdus 1917 toi sen lyhyeksi ajaksi jopa poliittiseen valtaan, kun yhtenäinen työväenpuolue voitti vuoden 1916 vaalit saaden enemmistön eduskuntaan. Paikkoja se sai tuolloin kokonaista 103.

Käytännössä eduskuntatyöhön painottunut lainsäädännöllinen uudistuslinja ei kuitenkaan tuottanut kovin suuria tuloksia lyhyellä tähtäimellä. "Vain leipurilain saimme, ei muuta", joutui työväenliikkeessä kiinteästi mukana ollut K.H. Wiik sarkastisesti tunnustamaan. Sosiaalista kysymystä ei eduskunnassa kyetty ratkaisemaan. Sosiaalipolitiikka ei edennyt, ei myöskään tilattoman maaseutuväestön kysymys. Tämä radikalisoi työväkeä ympäri maata, varsinkin kun Venäjän pakkovallan murskaantuminen ja bolsevikkien voitto toisaalta nostatti työväessä uskoa omiin voimiin ja vallankumouksen mahdollisuuksiin myös meillä.

Väinö Linnan hienossa Täällä Pohjantähden alla -romaanissa nuori Akseli Koskela kiteyttää asian ystävälleen ja opettajalleen räätäli Halmeelle näin ytimekkäästi: "Jos ne meitille ilman pakkoo jotakin antas, niin mikä olis estänyt meitin sitä jo saamasta moneen kertaan." Akselin vastaus omaan kysymykseensä oli Pentinkulman punakaarti, jonka vastuullinen johtaja hänestä tuli. Akselin tunnuslauseeksi tuli "irti porvareista", kuten niin monelle tuhannelle muullekin työväenliikkeen jäsenelle ja kannattajalle.


Vuoden 1918 luokka- ja kansalaissota

Työväestö alkoi uskoa yhä vahvemmin punakaartiin ja aseisiin, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut näköpiirissä. Perustava ja suomalaisen yhteiskunnan kehitystä ratkaisevalla tavalla suunnannut kamppailu käytiin luokka- ja kansalaissodassa, työväenvallankumouksessa vuonna 1918. Siinä työväestön pyrkimyksenä oli syntyneen valtatyhjiön täyttäminen ja jo hetkeksi saavutettujen mutta sittemmin menetettyjen valta-asemien palauttaminen. Kansalaissodalla oli näin selkeästi yhteiskuntaluokkien välisen taistelun luonne, siksi sitä voi hyvin myös kutsua luokkasodaksi.

Tässä taistelussa kamppailtiin valtiosta ja sen hallinnasta ja tätä kautta tietenkin aikakauden sosiaalisen kysymyksen - köyhyyden, toimeentulon, tilattoman väestön ongelmien - ratkaisusta.

Kun me nykyisin muistelemme noita vuoden 1918 tapahtumia, tiedämme että työväestö kärsi katkeran tappion. Tappioon päättyneen luokkasodan seurauksena suomalainen työväenliike jakaantui kahtia: reformistiseen työväenliikkeeseen (sosiaalidemokraatit) ja vasemmistolaiseen työväenliikkeeseen (kommunistit).

Sosiaalidemokraattinen puolue (SDP) sopeutui Väinö Tannerin johdolla suomalaiseen, porvarilliseen yhteiskuntaan heti luokkasodan jälkeisinä vuosina. Jo 1920-luvulla se kiinnittyi edustuksellisen politiikkamuodon kautta vahvasti porvarilliseen valtioon. Oleellista on, että luokkasodan valkoiset voittajat sanelivat tuolloin työväenliikkeen toiminnan reunaehdot. Julkiset toimintamahdollisuudet suotiin vain vallankumousyrityksen tuominneille johtomiehille, Väinö Tannerille ja hänen lähipiirilleen. Käytännössä tilanne johti siihen, että voittajat kielsivät radikaalin vasemmiston eli kommunistien toiminnan aina vuoteen 1944 asti, 26 vuodeksi ja kykenivät reformisoimaan SDP:n, saattoivat sen toimimaan omien pelisääntöjensä mukaisesti.

SDP:sta tuli jo tuolloin suomalaiseen yhteiskuntaan pitkälti sopeutunut edustuksellinen politiikkakone, läpeensä reformistinen puolue. SDP lanseerasi toimintansa perustaksi ns. länsimaisen sosiaalidemokratian käsitteen ja siihen kiinnittyneen toimintakonseption, politiikan tekotavan.

Forssan kokouksen ajatuksia ja vastarinnan politiikkaa lähti johdonmukaisesti jatkamaan SKP. Radikaali vasemmisto asetti tavoitteensa kapitalismin tuolle puolen, kuten Forssan kokouksessakin tehtiin (eli "yhteiskunnan tulee omistaa tuotannon välikappaleet") tai ainakin se korosti hyvin vahvasti kapitalismin syvällistä muuttamista. Tuossa toiminnassa kansalaisten oman toiminnan, kansalaistoiminnan ja kansalaisyhteiskunnan merkitys nähtiin keskeisenä. Ajatus kulki siihen suuntaan, että uudenlaista yhteiskuntaa ja hegemoniaa ei voi saavuttaa vain ylätasolla, parlamentista ja hallituksesta käsin. Joukkotoiminnan merkitys muutoksessa nähtiin keskeiseksi.

SKP:n ja SKDL:n merkitys on ollut erityisen tärkeä hyvinvointivaltion rakentamisessa. Vahva vasemmistolainen työväenliike kykeni vetämään niin sosiaalidemokraatit kuin maalaisliitonkin hyvinvointivaltion rakentamisen taakse.

SKP on tässä suhteessa vienyt johdonmukaisesti eteenpäin Forssan kokouksen tavoitteita, vaikka Forssan ohjelman keskeistä tavoitetta kysymystä tuotannon välikappaleitten yhteiskunnallisesta omistuksesta eli taloudellista demokratiaa ei olekaan kyetty saavuttamaan, itse asiassa ei lähi mainkaan, kuten esimerkiksi juuri parhaillaan käynnissä oleva työn ja pääoman välisen tulonjaon vinoutuminen pääomatulojen hyväksi osoittaa. Kapitalisti on edelleen kapitalisti vaikka voissa paistaisi.

Tänään voimme sanoa, että lyöty työväenliike nousi uudestaan tuhkasta kuin Feeniks lintu konsanaan, ja lopulta 1900- luvun kuluessa se saavutti sittenkin monia niitä tavoitteitaan, joita se oli asettanut itselleen jo vuosisadan alun Forssan puoluekokouksessa ja joita se oli joutunut luokkasodassa ase kädessä vaatimaan.

Torpparivapautus käynnistyi jo vuonna 1918, siis heti luokkasodan jälkeen. Kaupunkien ja taajamien työväestön osalta tilanne oli vaikeampi. Vasta sotien jälkeen 1940-luvulta alkaen alkanut hyvinvointivaltion rakentaminen loi myös sille paremmat elinolot ja ratkoi sosiaalisen kysymyksen haasteet, tai ainakin osan niistä.

Erityisesti sodan jälkeinen ns. toinen tasavalta hyvitti paljon kärsineelle työväelle sen kokemia kolhuja. Työväestön vastarinta johti siis lopulta merkittäviin tuloksiin: kiihkonationalismin ja autoritaaristen näkemysten kitkemiseen ja uudenlaisen hyvinvointivaltion arvojen juurruttamiseen suomalaiseen maaperään. Nimenomaan punaisten naisten ja miesten vastarinnasta ovat nousseet toista tasavaltaa luonnehtivat yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, kansalaisten tasa-arvo ja tyydyttävä toimeentulo, demokratia, sananvapaus. Vastarinnalla, työväen pitkäjänteisellä kamppailulla vuosisadan vaihteen luoma sosiaalinen kysymys kyettiin ratkaisemaan. Tässä kamppailussa SKP/SKDL:n merkitys oli keskeinen.

Vuoden 1918 tapahtumia voi tulkita niin, että niiden taustalla oli keskeisesti aikansa sosiaalinen kysymys - työväenkysymys ja tilattoman maaseutuväestön kysymys. Tuo sosiaalinen kysymys kyettiin 1900-luvun kuluessa ratkaisemaan ainakin osittain maareformien ja hyvinvointivaltion kehittämisen avulla. Tässä työssä koko työväenliikkeen merkitys oli tärkeä. Mutta vuosisadan lopulla ja uuden vuosituhannen alkaessa näyttää siltä, että jälleen monet ongelmat kaatuvat päällemme.


Sosiaalisen kysymyksen uusi nousu

1900-luvun kuluessa syntyneen hyvinvointimallimme perusteita järkyttävät ennen muuta maailmantalouden globalisoituminen, teknologinen kumous ja näihin kahteen tekijään olennaisesti liittyvä sosiaalisen eriarvoisuuden kasvu. Meillä Suomessa - kuten ympärillämme laajemminkin - on muotoutumassa kolmen kerroksen yhteiskunta, jossa ovat menestyjien, sinnittelijöiden ja syrjäytettyjen ryhmät tai kerrostumat. Pelottavalla tavalla meidän aikamme yhteiskunta alkaa muistuttaa 1900-luvun vaihteen eriytynyttä yhteiskuntaa. Sosiaalinen kysymys - joukkotyöttömyys, köyhyys ja syrjäyttäminen, pätkätyöt, osa-aikatyöt - nousee jälleen laajamittaisena esiin.

Mikä voisi olla paras tapa kunnioittaa työväenliikkeen punaisten naisten ja miesten toimintaa, myös vuoden 1918 vastarintaa tänä päivänä? Omasta mielestäni se on siinä, että rakennamme yhteisvoimin tähän maahan perinteitä vahvasti kunnioittavan, mutta samalla myös tässä ajassa kiinni oleva työväenliikkeen, joka ottaa asiakseen toden teolla ja tosissaan meidän aikamme sosiaalisen kysymyksen ratkaisemisen, aikamme keskeiset haasteet - joukkotyöttömyyden, pätkätyöt, köyhyyden, syrjäyttämisen, tulonjaon tasoittamisen. Emmekö me tämän päivän työväenliikkeessä mukana olevat ole vähintäänkin tämän velkaa edeltäville sukupolville, työväenliikkeen rakentajille, rohkeille vastarinnan naisille ja miehille?

Forssan ohjelman pohjalta työväenliike on saavuttanut vuosikymmenten aikana paljon, erityisesti hyvinvointivaltion rakentamisen osalta, mutta varsinkin 1990-luvun aikana paljon saavutuksista myös menetettiin. Olisiko siis jälleen aika kirjoittaa Forssan ohjelma uusiksi ja kehittää hyvinvointimallimme sen pohjalta eteenpäin? Ympärillämme lisääntyvä sosiaalinen hätä, meidän aikamme sosiaalinen kysymys näyttäisi edellyttävän tällaisia linjavalintoja.

Itse näen, että ainakin seuraavat neljä asiakokonaisuutta tulisi nostaa aikamme "uuden Forssan ohjelman" ytimeen, tulevaisuuden rakentamisen perustaksi, sellaisiksi asioiksi, joista työväenliikkeessä olisi vakavasti keskusteltava:

(1.) Sosiaalinen kysymys ohjelman perustana

- joukkotyöttömyys, pätkätyöt, syrjäyttäminen,
- köyhyys ja tulonjakokysymykset ( erityisesti työn ja pääoman välisen vinoutuneen tulonjaon korjaaminen),

(2.) Ekologinen kysymys ohjelman toisena perustana

- luonto, luonnon asettamat reunaehdot on otettava huomioon,
- "punavihreä ohjelma", aikamme työväenliike on punavihreää liikettä, joka yhdistää niin sosiaalisen kuin ekologisenkin kysymyksen toiminnassaan

(3.) Kansainväliset kysymykset/Globaali talous

- kansallinen, kansallisvaltioon nojautuva toimintaperusta ei pelkästään riitä,
- globaali kapitalismi (=markkinavoimat) on taltutettava: Forssan ohjelman tavoite "tuotannon välikappaleiden sääntelystä ja yhteiskunnallisesta omistuksesta" ajankohtaisempaa kuin koskaan,

(4.) Kysymys demokratiasta ja sen laajentamisesta

- rahan vallasta kansanvaltaan (sosialismi): poliittisen ja taloudellisen demokratian yhdistäminen
- suoran vaikuttamisen ja edustuksellisen vaikuttamisen kehittäminen ja voimakkaampi nivominen toisiinsa
- työväenliikkeen tavoitteena tulee olla, että sen kautta kansalaisten mielipiteet ja tavoitteet kanavoituvat aidoiksi poliittisiksi maailmaa muuttaviksi teoksi.

Työväenliikkeen sisällä on aina kamppailtu ja kamppaillaan tänäänkin sen linjasta. Onko se kapeaa, vain ylätason liikettä, ns. "realismia ja käytännön vaikuttamista", jossa ainoat tärkeät asiat vuosittain ovat tulopoliittinen kokonaisratkaisu ja valtion tulo- ja menoarvio eli budjetti, vai onko se todella Forssan kokouksen työtä jatkavaa liikettä, joka asettaa tavoitteensa kapitalismin tuolle puolen ja jossa työssä kansalaistoiminnan eli kansalaisyhteiskunnan merkitys nousee ratkaisevaksi?

Kysymys kuuluu: pieni ylätason edustuksellinen piiri vai kansanjoukotko ovat politiikan subjekteja, keskeisiä toimijoita? Tämä on edelleenkin työväenliikettä keskeisesti jakava kysymys. Aito politiikka on jokapäiväistä toimintaa ja välittämistä erityisesti heikompiosaisista ja yhteisestä elinympäristöstämme.

Toverit, paljon olemme maailmaa sadassa vuodessa kyenneet muuttamaan, mutta vielä on työ ratkaisevasti kesken. Aikamme sosiaalinen kysymys kärjistyy ympärillämme eivätkä tuotannon välikappaleet ole suinkaan vielä yhteiskunnallisessa omistuksessa. Eli töitä meillä riittää: niin täällä Tampereen seudulla, Suomessa kuin koko maailmassakin! Siksi tunnuksemme "jako uusiksi" on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan

Professori Jari Heinonen Tampereen työväentalolla 26.11.06:

Tekijä

Ajankohtaista