Kirjoittaja on pitkään SKP:n pääsihteerinä ja myös ay-liikkeessä toiminut Arto Viitaniemi
Natoa ja oikeistoa vastaan presidentinvaalissa
18.10.2006 - 09:05
(updated: 06.06.2016 - 13:48)
- Presidentinvaaleissa on ennen muuta kyse Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjasta ja Kokoomuksen Niinistö ajaa Suomea Natoon.
- Niinistö on kovan oikeistopolitiikan edustaja. Hän on valmis romuttamaan yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän, yksityistämään yhä laajemmin julkiset palvelut ja ajamaan globaalin kapitalismin etuja työväen oikeuksien kustannuksella, toteaa SKP:n pääsihteeri Arto Viitaniemi ensimmäisellä kierroksella käydyn keskustelun perusteella.
Halonen on ilmoittanut, ettei hän näe aihetta Natoon liittymiselle. Hän puhuu myös julkisten palvelujen ja työehtosopimusjärjestelmän puolesta sekä korostaa globaalia vastuuta.
Viitaniemen mielestä edessä olevalla toisella äänestyskierroksella, jossa on kyse valinnasta kahden ehdokkaan välillä, on työväenliikkeen ja rauhanliikkeen tavoitteita tärkeänä pitävien helppo tehdä valinta Halosen hyväksi.
Ensimmäisen kierroksen vaalitulosten perusteella näkyy selvästi, että Niinistöllä ja Halosella on paljolti toisistaan poikkeavat kannattajaryhmät. Niinistö pärjäsi parhaitten rikkaitten ja suurituloisten asuinalueilla ja Halonen keräsi eniten ääniä lähiöistä ja työväestön asuinalueilta. Tässä näkyy se, että ihmisten mielissä jako oikeiston ja porvarien ja vasemmiston ja työväestön välillä on oikeasti olemassa. Sitä ei iskulauseilla voida poistaa.
Ainakin vasemmistolaisten keskuudessa toivotaan tietysti, että Tarja Halonen uskaltaisi luottaa enemmän kansalaisten enemmistön Natoa, EU:n vallan lisäämistä ja yksityistämispolitiikkaa vastustaviin mielipiteisiin.
- Kamppailua näissä ja muissa kysymyksissä onkin voimistettava myös ammattiyhdistysliikkeessä, kansalaistoiminnassa ja esimerkiksi kunnissa, joissa tehdään tänä vuonna isoja ratkaisuja julkisten palvelujen ja kunnallisdemokratian tulevaisuudesta, sanoo Viitaniemi
Hän arvioi, että vaikka presidentillä ei ole enää paljoa sisäpoliittisia valtaoikeuksia, on näissä vaaleissa kyse myös hallituspolitiikasta. Kokoomus pyrkii avaamaan presidentinvaaleissa itselleen tietä myös hallitukseen. Toisaalta ihmisten myös presidenttiin kohdistamat toiveet hyvinvointivaltiosta edellyttävät hallituspolitiikan suunnan muutosta. Näin ollen keskustelu ja linjataistelu ei pääty presidentinvaaleihin, vaan jatkuu myös tulevissa eduskuntavaaleissa.
- SKP:n poliittisessa toimikunnassa todettiin, että puolue nostaa omissa eduskuntavaalivalmisteluissaan keskusteluun muun muassa vaatimukset Suomen pitämisestä erossa Natosta ja EU:n taistelujoukoista, EU:n perustuslakiin liittyvin tavoitteiden ja palveludirektiivin torjumisesta sekä julkisten palvelujen ja kunnallisen itsehallinnon turvaamisesta, toteaa Viitaniemi.
Pääsihteeri Arto Viitaniemi 18.1.2006: