Home >> Artikkelit >> Hyvinvointimallin murros ja perusturvan uudistamisen linjat

Hyvinvointimallin murros ja perusturvan uudistamisen linjat

02.12.2006 - 16:01
(updated: 06.06.2016 - 13:48)
Suomalaisen hyvinvointimallin perusta on rakennettu erityisesti 1960-luvulta alkaen täystyöllisyysoletuksen ja siten jatkuvan taloudellisen kasvun varaan. Täystyöllisyystilanteessa sosiaalivakuutus- ja avustustulonsiirrot täydentäisivät kansalaisten pääosan palkkatulojen varaan rakentuvaa toimeentuloa. Laaja palkkatyöläistymiskehitys teki samalla työläiset yhä riippuvaisemmiksi palkkatyön jatkuvuudesta.

Sosiaalipolitiikka on toiminut ja toimii pääosin edelleen siten, että se edellyttää ja pyrkii edistämään palkkatyöläistymistä. Tästä syystä huomattava osa sosiaaliturvasta on rakennettu ansiosidonnaiseksi. Toimeentulojärjestelmästä on tullut palkkatyöläisille jo saavutetun toimeentulon turvaava järjestelmä, mutta varsinkin erilaisille sinnittelijöille ja huono-osaisille perusturvan varassa eläville rahaa tulee vähän.

Tässä mielessä esimerkiksi brittiläinen yhteiskuntatieteilijä Anthony Giddens (1995, 149- 150) on oikeassa, kun hän sanoo, että hyvinvointivaltio ei ole kyennyt omaisuuden ja tulojen laajaan uudelleenjakoon. Köyhyyttä on kyllä Giddensinkin mielestä parhaina vuosina lievennetty, mutta se on johtunut pääasiassa jaettavan tulon kokonaismäärän rajusta kasvusta, ei muusta. Tällainen sosiaalipolitiikka ei ole juurikaan vähentänyt köyhyyttä, vaan itse asiassa se on uusintanut ensijaon eli palkkaerojen eriarvoisuutta.

Kehiteltäessä yhteiskunnan eriytymisprosessien lähtökohdista uutta sosiaalipolitiikkaa on otettava huomioon normaalityösuhteiden ja jokamiehen työmarkkinoiden mureneminen ja laaja, pitkittynyt joukkotyöttömyys ja monimuotoiset pätkätyön muodot. Nykyinen hyvinvointimalli on osa rakennetta, joka tuottaa palkkatyöläisiä ja laajenevan työttömyyden oloissa myös kovan suoritusytimen ulkopuolelle tipahtaneita ihmisiä. Aukkopaikat ovat tulleet esiin ja entistä useammat ovat alkaneet pudota niihin.

Tällaisessa tilanteessa katkoksellisiin työmarkkina-asemiin joutuneiden perustoimeentulo ajankohtaistuu aivan uudella tavalla. Samalla vanhan hyvinvointivaltio-idean voi sanoa olevan remontin tarpeessa. Sekä pätkätöidensä kanssa tuskailevat sinnittelijät että työstä ja kunnon toimeentulosta syrjäytetyt tuskailevat epävarman toimeentulonsa kanssa.


Kaksijakoinen uudistuslinja

Kun suomalaisen hyvinvointimallin sosiaalipolitiikka ei enää toimi, on sitä uudistettava. Uudistamisen linjan tulisi olla kaksijakoinen (ks. Heinonen 1999, 216- 234). Yhtäältä ansiosidonnaista sosiaaliturvaa olisi uudistettava muun muassa eri sukupolvien edunvalvojien ja sinnittelijöiden intressien mukaisesti, mutta samalla pysyvästi perusturvalla olevien huono-osaisten kannalta keskeistä perusturvaa olisi rakennettava uuteen muotoon. Vanhan jakovaltion molempia tukijalkoja olisi kyettävä uudistamaan radikaalilla tavalla, samalla vanhan järjestelmän parhaat piirteet säilyttäen.

Katkoksellisiin työmarkkina-asemiin joutuneiden sekä suurten ikäluokkien että pienten ikäluokkien kannalta katsoen vanha hyvinvointimallin sosiaalivakuutusjärjestelmä on liian eläkepainotteinen. Tämän vuoksi se ei kunnolla kykene reagoimaan heidän nopeasti vaihteleviin elämäntilanteidensa muutoksiin ja katkoksellisuuteen, toistuviin poissaoloihin työmarkkinoilta: työttömyyteen ja koulutukseen. Tämän vuoksi he tarvitsevat uudenlaisen työvoimavakuutuksen, jonka voisi rakentaa perinteisen kansaneläkejärjestelmän ja ansioeläkejärjestelmän oheen.

Kansaneläkejärjestelmä ja ansioeläkejärjestelmä toimivat kyllä hyvin silloin, kun kysymys on esimerkiksi vaikeavammaisten toimeentulosta tai vastaavasti palkkatyöläisten toimeentulosta työuran päättyessä tai katketessa pysyvästi. Eläkepolitiikka toimii tällaisessa tilanteessa tyydyttävästi, mutta toistuvissa katkoksellisissa elämäntilanteissa ja siirtymävaiheissa perinteinen sosiaalivakuutus ei toimi edes tyydyttävästi, pikemminkin kaikkea muuta.

Millainen uusi työvoimavakuutus sitten voisi olla? Kunnallisalan Kehittämissäätiön raportissa "Kasvusta vastuuseen" (1993) on esitetty mielenkiintoisella tavalla alustava luonnehdinta tällaisesta työvoimavakuutuksesta. Raportin kirjoittajien mukaan se tulisi toteuttaa siten, että työttömyysturvan kuntoutus ja lyhytaikainen sairausturva yhdistettäisiin laajaksi kattavaksi ansiosidonnaiseksi työttömyysvakuutukseksi.

Tulkitsen asiaa niin, että sen tehtävä olisi turvata niiden palkkatyöläisten toimeentuloturva sellaisissa tilanteissa, joissa heidän työuraansa tulee syystä tai toisesta katkoksia. Sen avulla he voisivat joustavasti liukua eri työstä toiseen, kouluttaa itseään, mutta samalla se loisi jatkuvuutta ja ennustettavuutta heidän elämäänsä. Se voisi olla samalla eräänlainen yleinen koulutusvakuutusjärjestelmä, joka tukisi ammattitaidon ylläpitämistä ja työssä pysymistä. Se ei tähtäisi puhtaasti ansiomenetyksen korvaamiseen niin kuin ansiosidonnaisessa sosiaalivakuutuksessa on perinteisesti ajateltu, vaan se pyrkisi tukemaan katkoksellisuuteen ja väliaikaisuuteen työmarkkinoilla joutuneiden uusia mahdollisuuksia siirtymävaiheessa esimerkiksi uuteen ammattiin kouluttautumisen kautta. Se voisi toimiessaan olla dynaaminen, tukeva ja kannustava malli.

Jakovaltion uudistusohjelmassa olisi kuitenkin huomioitava myös pitkäaikaistyöttömät ja suhteellisen pysyvästi perusturvan varassa elävät, sillä huono-osaisuus paikantuu tätä nykyä erityisesti pitkäaikaistyöttömiin ja muihin perusturvaa saaviin ryhmiin. Tältä osin uudistusten pääpaino asettuu universalistisen perusturvan kehittämiseen. Vähimmäisturva on Suomessa hyvin tilkkutäkkimäinen, sitä pitää hakea monelta eri luukulta. Lisäksi vähimmäisturvan osatekijät - työmarkkinatuki, asumistuki, toimeentulotuki ja työmarkkinatuen verotus - ovat tulovähenteisesti kytköksissä toisiinsa.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että työmarkkinatuen ja asumistuen pienetkin korotukset ja vähimmäisturvan verotuksen keventäminen leikkaavat itse asiassa suoraan toimeentulotukea. Tällöin pienillä eri etuuksien korotuksilla voi olla ja usein onkin ollut se seuraus, että kaikkein huono-osaisimpien toimeentuloturvan taso on säilynyt ennallaan. Vain korottamalla tukia kaikkein huono-osaisimpien tulotaso ei muutu! Onko tässä mitään järkeä? Ja toisaalta näiden kaikkein huono-osaisimpien toimeentulotasoa on aivan tietoisestikin kyllä haluttu Suomessa pudottaa muun muassa kun toimeentulotuen perusosaan liitettiin taannoin seitsemän prosentin asumismenojen omavastuu. Ja kun tuloja ei kerta kaikkiaan kaikkein köyhimmillä ole ollut, putosi monien perusturvaa saavien toimentulotuen reaaliarvo kerralla tuon seitsemän prosentin verran. Onneksi tämä järjestelmä on jo nyt muutettu.

Uudenlainen perusturvajärjestelmä merkitsisi toteutuessaan erillisten pohjimmaisten sosiaaliturvajärjestelmien laajan ja turhan monimutkaisen tilkkutäkin yhdistämistä yhtenäiseksi perustoimeentulojärjestelmäksi. Tämä edellyttäisi samalla aiempien vähimmäisetuuksien tason huomattavaa korottamista.

Lähinnä sinnittelykehyksissä toimivilla eri sukupolvien työläismiehillä on perusturvan tasosta erilaisia toivomuksia (ks. Heinonen 2006). Suurten ikäluokkien työläismiehet esittävät 800- 1000 euron eli 5000- 6000 markan tasoa. Pienten ikäluokkien miehet taas ovat astetta vaatimattomampia. He puhuvat noin 500 euron eli 3000 markan tasosta.

Oikeus ja kohtuus voisi olla, että perusturva nousisi vähintäänkin noin 800 euron eli vajaan 5000 markan kuukausitasoon eli esitettyjen toiveiden välimaastoon. Tämä merkitsisi työttömien peruspäivärahan, työmarkkinatuen, opintorahan, toimeentulotuen perusosan sekä alimpien kansaneläkkeiden sekä sairauspäivärahojen tason korottamista ja niiden jakamista yhdeltä luukulta. Tätä kautta rakennemuutosten uhrit voisivat saada itselleen leivän ilman häpeää, kuten he itse sanovat. Tuo 800 euron perusturvataso ei olisi kansainvälisesti vielä edes kovin korkea. Esimerkiksi Tanskassa vastaava taso on 990 euroa eli lähes 6000 markkaa (ks. Kananen 2002).


Vastuuta ja aktivoimista

Hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta yhteiskunnallisten jakojen ja syrjäytettyjen määrän ehkäiseminen on eräs peruskysymyksistä. Tämän vuoksi on yritettävä ajaa kansalaisten toimeentuloon liittyviä sosiaalisia perusoikeuksia aitoina oikeuksina, jotka takaavat heille riittävän toimeentulon, mutta toisaalta yritettävä samalla luoda edellytyksiä heidän valinnoilleen niissä kysymyksissä, jotka ylittävät tämän perustason.

Sosiaalipolitiikan olisi kyettävä samanaikaisesti kantamaan vastuuta kansalaisista että aktivoimaan heitä omatoimisuuteen. Kannustaminen on tärkeä asia ja kuuluu sosiaalipolitiikkaan, mutta kun jokamiehen työmarkkinoiden murruttua sellaista työtä ei enää ole tarjolla, johon viimeaikaisella kannustinpuheella useimmiten viitataan, jää tällainen puhe ja siihen nivoutuvat toimet - esimerkiksi toimeentulotuen asumismenojen omavastuu, ansiosidonnaisen työttömyysturvan työssäoloehtojen nostaminen jne - pelkäksi työttömyysloukussa olevien nöyryyttämiseksi. Siksi kannustamisen olisi oltava tykkänään muuta kuin viime vuosina harjoitettu pitkäaikaistyöttömien "liikkeelle kurittamisen" politiikka ja siihen liittynyt sosiaaliturvan leikkaaminen, jolla on yritetty luoda eroja palkkojen ja sosiaaliturvaetuuksien välille, jotta työttömät hakeutuisivat innokkaasti takaisin työhön ja toisaalta työssä olevat eivät haaveilisi liikaa joutenolosta. Juuri tällaisen kannustinpolitiikan seurauksena köyhyys Suomessa on kasvanut jo yli 600 000 tasolle.

Huono-osaisuus paikantuu entistä selvemmin pitkäaikaistyöttömiin ja muihin perusturvaa saaviin ryhmiin. Pitkäkestoinen työelämän ulkopuolella olo merkitsee toimeentulovaikeuksia ja tiivistyvää köyhyyttä. Tämä näkyy niin nuorilla, jotka eivät vielä ole päässeet kunnolla kiinni työelämään, kuin ikääntyvillä suurten ikäluokkien häntien edustajilla, jotka ovat ajautuneet työelämän sivuraiteille. Erityisesti näitä kaikkein huono-osaisimpia on nöyryytetty olan takaa.

Viime vuosina Suomessa harjoitettu "kannustava" sosiaali- ja työvoimapolitiikka on irtaantunut monilta osin huono-osaisten arjen todellisuudesta. Yhteiskunnan toimiva eliitti näkee, että köyhyyden syynä ovat köyhät itse. Yhteiskunnan tehtävä on kasvattaa ja ojentaa ennen muuta kepin avulla ("aktivoimalla") köyhiä vapaan ja avoimen kilpailuyhteiskunnan kilvoittelijoiksi, käymään sotaan kaikkia vastaan.

Kuvaava on työvoimahallinnon esittämä uusi työttömyyden määritelmä: "Työttömyys on yksilön ja yhteiskunnan suhteen näkökulmasta päätoimista työnhakua" (Aro 2001). Tämähän on pilkantekoa isolle osalle eri sukupolvien huono-osaisia jotka ovat vuosia tehneet elämässään työtä ja työttömiksi jäädessään rampanneet vuosikausia työkkäreissä - saamatta töitä. Ne, jotka eivät aktiivisesti muka hae töitä, luokitellaan työvoiman ulkopuolelle kuuluviksi.

"Aktiivista" ja "kannustavaa" työvoimapolitiikkaa korostavan näkökulman mukaan ei kirjaimellisesti ole edes olemassa työttömyyttä, "on vain työvoiman ylihinnoittelusta ja huonosta liikkuvuudesta aiheutuvia ongelmia" (emt.). Tällöin on selvää, että ongelmallisimmista ryhmistä halutaan aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen vedoten päästä eroon. Käytännössä työhallinto haluaisi siirtää noin 150 000 - 170 000 työmarkkinatukea saavaa pitkäaikaistyötöntä kuntien sosiaalitoimistojen asiakkaiksi, ikään kuin viimeiseen motelliin. Tällainen asenne ei johda muuhun kuin pitkäaikaistyöttömien suuren osan jatkuvaan nöyryyttämiseen, sillä tämä puhe - ja niitä mahdollisesti seuraavat toimet - ei heidän arjessaan suinkaan muutu työpaikoiksi, pikemminkin siitä seuraa entistä pahempi uloslyönti ja häpeän tunteen vahvistuminen.


Kirjallisuus:
Aro, Timo (2001) Työvoimapolitiikan toinen aalto - myötäistä vai myrskyä? Satakunnan Kansa 29.3.2001.
Giddens, Anthony (1995) Beyond Left and Right. The Future of Radical Politics. Cambridge: Polity Press.
Heinonen, Jari (1999) Hyvinvointimalli murroksessa. Helsinki: TA-Tieto.
Heinonen, Jari (2006) Työläismies ahdingossa? Helsinki: Yliopistopaino.
Kananen, Pentti (2002) Mitä on kannustava sosiaaliturva? Areena 3.
Kasvusta vastuuseen (1993) Kasvusta vastuuseen - sosiaalipolitiikan tulevaisuus. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö

Jari Heinonen, sosiaalityön professori, kaupunginvaltuutettu, SKP:n perusturvavihkosessa 26.11.06:

Tekijä

Ajankohtaista