Home >> Blogit >> Seppo Ruotsalainen >> Blogit

Hae blogeista

  • 22.02.2018

    Politiikan pintatason ja ihmisten elämän välillä on melkoinen ero. Julkisuuden valokeila siirtyy muualle, mutta työttömän asema on edelleen yhtä onneton. Ensimmäinen aktiivisuustarkastus odottaa jo viikon päässä, ja hallitus kaavailee uusia säädöksiä työttömien aseman hankaloittamiseksi.

  • 18.01.2018

    Niin kauan kuin koko poliittinen vasemmisto on kyvytön muotoilemaan oman poliittisen vaihtoehdon ja rakentamaan kunnollisen poliittisen liikkeen Suomen liittoutumattomuuden puolesta, ei voida olettaa, että liittoutumattomuuden kannalle asettuvat porvarilliset edustajat sen enempää Keskustasta kuin Kokoomuksestakaan ovat muuta kuin jäänne historiasta.

  • 29.12.2017

    SKP:n varapuheenjohtaja Susanna Rissanen kehottaa kaikkia allekirjoittamaan kansalaisaloitte, jolla vastustetaan Sipilän hallituksen päätöstä rangaista työttömiä uudella "aktiivimallilla".

  • 23.12.2017

    Muutama viikko takaperin Juhana Vartiainen väitti, että työllisyyttä ei voi kohentaa enemmällä kuin 40 000 hengellä.

    Marxilaiselta kannalta katsottuna rakenteelliselle työttömyydelle voisi olla toinenkin nimitys: työläisten vara-armeija. Kun työttömiä on paljon, on helpompi painaa palkat alas ja heikentää työehtoja. Siksi on hyödyllistä väittää, että on olemassa ”rakenteellisen työttömyyden” kaltainen ilmiö.

  • 04.12.2017

    Nykyinen globalisaatio on tullut tiensä päähän pitkälti juuri itsensä vuoksi. Ei kuitenkaan ole väärin sanoa, että sen vaihtoehdoksi tarjottu kansallismielisyys vie yhtä lailla umpikujaan. Uskonkin, että nyt olisi tila ja tilaus uudenlaiselle aloitteelle globalisaatiosta. Sellaiselle, jonka lähtökohtana olisi ihmiskuntaa runtelevien kriisien ratkaiseminen kestävällä tavalla.

  • 21.10.2017

    Blogisti tarkastelee valtiollisen väkivallan luonnetta marxilaisen Valtio-käsitteen valossa. Aihe  on ajankohtaistumassa Katalonian itsenäistymispyrkimyksessä. Kieltäytyessään tuomitsemasta Espanjan
    keskushallinnon harjoittamaa väkivaltaa Kataloniassa EU:n johto avaa tietä väkivallan käytön yleistymiselle ongelmien ratkaisukeinona koko Euroopan mittakaavassa

  • 19.10.2017

    Viime lauantaina Mogadishun keskustassa räjähti tuhoisa pommi. Donald Trump ei twiitannut riviäkään, eikä media aloittanut pohdintaa, miten tiedustelulakeja pitäisi kiristää. Olivatkohan uhrit väärän maanosan kansalaisia, tai kenties liian tummaihoisia, että ketään meistä kiinnostaisi?

  • 17.10.2017

    Käsitetaiteilija ja SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen haasta kulttuurikenttää hallituksen vastaiseen toimintaan. Väisänen osallistui Euroopan vasemmiston kulttuuriverkoston kokoukseen Brysselissä ja peräänkuuluttaa nyt prolempaa kulttuuripolitiikkaa. Väisänen väittää, että se mikä on eurooppalaista ja mitä kulttuuripolitiikka Euroopassa tarkoittaa on paljon enemmän kuin mitä ministeri Sampo Terho Suomessa, EU Parlamentin kulttuurivaliokunta tai EU komission kulttuuripoliittiset rakenneohjelmat linjaavat. 
     

  • 12.10.2017

    SKP:n varapuheenjohtaja Susanna Rissanen kirjoittaa, että tieteen riippumattomuus on tärkeää, jotta päätökset tehdään laajan yhteisen hyvän nimissä. Rissasen mielestä suuret voittoa tavoittelevat yhtiöt ovat ongelmallisia tieteen laadun ja riippumattomuuden kannalta. 

  • 27.09.2017

    On silmiinpistävää, miten köyhistä ihmisistä puhutaan vähän alentuvaan sävyyn. Ikäänkuin jonkun muun pitäisi hoitaa heille paremmat oltavat. Köyhäthän voisivat myös itse järjestäytyä ja ajaa oikeuksiaan. Tuloerojen kaventaminen vaatii järjestäytyneen työväenliikkeen.

  • 21.09.2017

    SKP:n puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen on tyytymätön YLE:n Venezuela-uutisointiin. Väisänen vaatii YLE.n uutisjohtoa irtisanoutumaan. Väisäsen mielestä YLE on menettänyt uskottavuutensa riippumattomana mediana asettumalla poliittisesti vastustamaan Venezuelassa vaalit voittanutta PSUV puoluetta ja bolivaarista vallankumousta.

  • SKP:n varapuheenjohtaja Migule López
    05.09.2017

    Suomen kommunistisen puolueen varapuheenjohtaja jyväskyläläinen yliopisto-opettaja Miguel López peilaa blogissaan omaa historiaansa ja kosketustaan Afganistanissa ja viime päivien tapahtumia Jyväskylässä. López kritisoi suomalaisten viranomaisten päätöstä karkottaa Suomesta turvapaikkaa hakenut perheen Afganistaniin.

  • 30.08.2017

    Blogisti tarkastelee työeläkkeiden ansiotasoindeksistä käytyä pitkällistä kamppailua. Hän toteaa, että kamppailua on jatkettava ja että työväenpuolueilla SDP:llä, Vasemmistoliitolla sekä ay-liikkeellä on asiassa peiliin katsomisen paikka. Kirjoittaja kritisoi myös talousnobelisti Bengt Holmströmin outoa ulostuloa eläkekysymyksessä.

  • 16.08.2017

    SKP:n varapuheenjohtaja Susanna Rissanen kirjoittaa blogissaan kikyllä kyykytetyistä työntekijöistä ja työttömien syyttelystä.

  • 23.07.2017

    Blogisti kuvaa vertauksenomaisia piirteitä sisältävässä kirjoituksessaan
    kuvitteellisen eli fiktiivisen  pääoman kasautumisen mielettömyyttä,
    suurvaltajohtajien uutta ilmettä  sekä rauhan säilyttämisen ja ydinsodan
    välttämisen välttämättömyyttä.

  • 11.07.2017

    SKP:n varapuheenjohtaja  ja yrittäjäperheen kasvatti Susanna Rissanen kirjoittaa, että pienyrittäjien kannattaisi samaistua työläisiin. Suurempia muutoksia aikaansaamaan Rissanen laittaisi isot monikansalliset jätit maksamaan enemmän veroa ja tekisi verovälttelyn mahdottomaksi. 

  • 09.07.2017

    SKP:n puheenjohtaja, käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen kritisoi kirjoituksessaan Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikulan visiota vahvistaa taiteen vaikuttavuutta laittamalla taitelijat toimeentulonsa eteen tekemään muutakin kuin taidetta.

  • 21.06.2017

    Meidän kommunistien kannattaa olla tarkkoina, ettemme itsekin päädy vain ilmentämään valtavirtaista politiikkaa. Varsinainen ongelma ei ole Perussuomalaisten johtoon valittu Halla-Aho, vaan kaikkialla yhteiskunnassa etenevä rasismi. Meidän täytyy pysyä lujina, ja muistaa mistä olemme kotoisin. Marssin rasismia vastaan 90-luvun lopulla, ja se oli hyvä pohja elämälle.

  • 21.06.2017

    SKP:n keskuskomitean jäsen Seppo Ruotsalainen tarkastelee kirjoituksessaan viime päivien kuuminta puheenaihetta perussuomalaisten asemaa ja "hallituskriisiä".Ruotsalaisen mukaan tilanne, jossa hallituspuolue puuttuu toisen puolueen henkilövalintoihin on demokratian kannalta vaarallinen ennakkotapaus.

  • 14.06.2017

    SKP:n varapuheenjohtaja Susanna Rissanen väittää, että "nykyisellä eduskunnalla ei mikään muutu, vaikka hallitus kursittaisiin kasaan missä muodossa tahansa".

Sivut